Näyttelyt

Nautelankosken museon ja Tarvasjoen kotiseutumuseon perusnäyttelyihin voit tutustua joko sivua alaspäin rullaamalla tai näyttelyn nimeä klikkaamalla.

 

Teema-  ja verkkonäyttelyt avautuvat omille sivuilleen. Pääset takaisin näyttelyt-sivulle klikkaamalla paluunuolta sivun vasemmassa yläkulmassa tai yläpalkin otsikkoa Näyttelyt.

Nautelankosken museo

Nautelankoskentie 40, Lieto As.

puh. 050 593 1692

Avoinna 10.6.-9.8.2019

joka päivä 12-17 (juhannusaattona suljettu)

Vapaa pääsy.

Tarvasjoen kotiseutumuseo

Kyröntie 30b, Tarvasjoki kk.

puh. 050 593 1692

Avoinna 7.6.-31.8.2019

sunnuntaisin 11-15

Vapaa pääsy.

6 000 vuotta lasia
Lauri Nautelan museossa
2014 - 2016
Mitattu maisema
Lauri Nautelan museossa
2016 vuoden loppuun
näyttely
Minä vähät väritän
Eija Tähkäpää:
taiteilijakirjanäyttely
myllärintuvassa 2016-17
Lisää kuvia
Verkkonäyttelyt
Liedon kunnan
taidekokoelma
Lasten ja nuorten
taidekokoelma
Saara Anttilan
taide
Jatkosodan
valokuvia
Lietolaiset sodassa
Lietolaiset sodassa
koululaisille
Lisää kuvia
 
Lainattavat näyttelyt

Perusnäyttelyt   

 
Onks tääl tämmöstäki ollu?
10 roll-up-telinettä Liedon kulttuurimaisemasta.
Jatkosodan valokuvia
Show More
Mylly
 

Koskesta riitti voimaa pyörittämään paitsi myllyn lukuisia laitteita myös pärehöylää ja myllyn vieressä sijainneen sahan koneita. Kaikki nämä saivat voimansa hihnojen ja rattaiden välityksellä pääakselista, joka kulki myllyrakennuksen läpi ja ulos aina sahalle saakka.

 

Betonisäiliön suojissa sijaitsevat edelleen myllyn voimanlähteet, kaksi turbiinia. Valurautaisten 60 hevosvoiman turbiinien etuja vanhaan vesirattaaseen nähden olivat tehokkuus, kestävyys ja tasainen käynti vedenvaihtelusta huolimatta.

Veden tuloa myllyyn pystytään säätelemään koskessa myllyn yläpuolella olevien sulkuluukkujen avulla.

Myllyssä oli alunperin vesirattaat, jotka antoivat voiman myllyn laitteille. Turbiinit asennettiin vuonna 1900 ja 1920, jolloin myös valettiin turbiinisäiliö ja asennettiin valta-akseli.

 

Toinen alkuperäisistä turbiineista on nostettu myllyn seinustalle näytille, toinen antaa yhä voiman jauhinkiville.

 

Vasemmanpuoleisessa kuvassa on hammasrattaat, joiden avulla voima siirretään jauhinkiville.

Myllyn laitteet. Yläkerta.

Myllyn laitteet. Alakerta.

Puinen kahna suojaa myllynkiviä.

Vanha myllynkivi kestää taputustakin.

Jauhotorvet myllyn alakerrassa.

Myllyn yläkerran keskilattialla on kolme kiviparia, joita on käytetty viljan jauhamiseen. Neljäs kivipari on purettu 1930-luvulla, jolloin myllyyn asennettiin sihtimylly vehnän jauhamista varten.

 

Puhdistettu vilja kannettiin säkkiparvelle, josta jyvät kaadettiin kivien päällä olevaan suppiloon. Suppilon alla on kaukalo eli porsas, jota kiven silmään pistetty karistin ravisti niin, että jyvät putoilivat tasaisesti alas kivien väliin. Kahdesta päällekkäisestä jauhinkivistä alempi on kiinteä ja ylempi pyörii. Jyvät kulkeutuvat kivien välissä rihloja eli uurteita myöten ulkokehälle samalla jauhautuen. Jauhatuskarkeutta säädeltiin nostamalla tai laskemalla yläkiveä kivien edessä olevaa ratasta pyörittämällä.

 

Luonnonkivisistä jauhinkivistä luovuttiin 1900-luvun alkupuolella, jolloin alettiin käyttää tehdasvalmisteisia "mirkelikiviä", joiden pinta oli kiviaineksen ja magnesiittijauheen sekoitusta. Nautelan myllyn kivet ovat tavallista suurempia, halkaisijaltaan 120 cm. Teholtaan yksi kivipari on 500 kw ja sen pyörimisnopeus on noin 200 kierrosta minuutissa. Hyvien jauhojen saamiseksi kiven rihloja piti aika ajoin teroittaa. Tämäkin kuului myllärin tehtäviin. Teroitukseen käytettiin hakkua tai piikkipäistä vasaraa.

Myllärintupa
 

Jonkarin talo nykyisenä myllärintupana vastaa ajatusta siitä, miten mylläri perheineen olisi asunut 1900-luvun alkupuoliskolla.

 

Laaja tupa on tarjonnut sijan myllymatkalaisille ja elämisen puitteet myllärin perheelle. Toisaalta korjaustöissä on myös pyritty palauttamaan muistoja siitä, miltä tupa on aikanaan näyttänyt ollessaan Hakulan kylässä asuinkäytössä.

 

Tuvan kiinteä sisustus värityksineen vastaa aikalaisten kertomuksia Jonkarin tuvasta ja myös monet huonekaluista ovat alkuperäisiä.

Tuvan porstuassa on pienoismalli, josta näkee millainen Jonkari oli umpipihana mies- ja karjapihoineen.

Kärpäslätkä, tuohivirsut, pataluha ja kattilankannet kertovat eletystä elämästä.

Tuvan uuni on muurattu lietolaisen mallin mukaan kaksiosaiseksi, vasemmalla on liesi, oikealla leivinuuni. Rautainen kraakku eli padanpidike kertoo ajasta, jolloin liesi oli avoliesi eikä hellanrinkejä vielä ollut.

Astiahylly ja ylis-alissänky ovat Jonkarin väentuvasta. Hyllyillä on astioiden lisäksi tuohiropponen, juustokehiä, leipälautoja sekä härkin eli hierin.  Tätä nuoren männyn latvasta tehtyä hämmennysvälinettä käytettiin esimerkiksi keittopadan tai taikinan sekoittamiseen.

Sängyn pieni koko sekä alasängyn verhot lisäävät vuoteen lämpimyyttä. Yläsänkyyn noustaan sängyn päätyyn kiinnitetyn tukipalan avulla.

Tuvan kangaspuut ovat käyttökunnossa. Niillä on kudottu kaikki tuvan lattialla olevat räsymatot sekä pöydällä oleva pellavaliina.          

 

Tuvan yhteydessä olevassa kamarissa on sivustavedettävä sohva, lapsen kehto sekä pöytä tuoleineen ja kirjatelineineen.

Kamarin nurkassa on poljettava ompelukone, seinällä puhelin. Myllärilläkin oli aikoinaan puhelin, mutta hän pystyi soittamaan ainoastaan kartanoon. Ulkolinjapuhelut eivät puhelimella onnistuneet.

 
Kasvi- ja perennamaat

Myllärintuvan edustalla kamarin ja tuvan ikkunoiden alla on perennamaa, johon on kerätty lietolaisten vanhojen talojen puutarhoista lahjoituksena saatuja monivuotisia kukkia.

Kasvimaan tuvan puoleiseen laitaan on istutettu monivuotisia yrttejä, toiseen laitaan kylvetään keväisin hyötykasveja.

Perennat ovat välillä hieman kurittomia ja leviävät toisten tontille, joskus häviävät kokonaan! Mutta periaatteessa kukkamaalla kasvavat nämä kukat.

Oven molemmin puolin kukkivat  juhannusruusu ja ruskopäivänlilja.                               Ukonhattu                                                              Tarha-alpi

Kultapiisku ja syysasteri         Harmaakäenkukka                     Valkonarsissi eli tasetti                                                                      Suopayrtti

Ryytimaalla omenapuun katveessa kasvavat muun muassa lipstikka, karjalanminttu, mäkimeirami eli oregano ja iisoppi.

Museon resurssit eivät tällä hetkellä aivan riitä kasvi- ja perennamaan kunnossapitoon.

 

Olisiko sinulla aikaa osallistua vapaaehtoistyöntekijänä maan muokkaukseen, kylvöön tai rikkaruohojen kitkemiseen?

 
Kivikauden pyyntimiehen jäljillä

Noin viisituhatta vuotta sitten nykyisen Aurajoen alajuoksun paikalla lainehti saaristoinen merenlahti ja rantaviiva sijaitsi Nautelankosken tienoilla. Pyynnistä ja keräilystä elantonsa saanut väestö asui rannikolla suojaisissa lahdenpoukamissa.

Alueelta on ollut hyvät yhteydet saariston pyyntialueille, ja jokea pitkin on päässyt sisämaan metsästysalueille.

Aivan asuinpaikan yläpuolisessa rinteessä sijaitsevan kalmiston 12 tutkitusta haudasta valtaosa on kampakeraamisen kulttuurin punamultahautoja. Yksi punamullaton hauta kuuluu myöhempään nuorakeraamiseen kulttuuriin.

 

Lauri Nautelan museon perusnäyttely Kivikauden pyyntimiehen jäljillä kertoo kivikauden ihmisten elämästä ja sopeutumisesta ympäristöönsä. Näyttely perustuu Kukkarkosken kivikautisen asuinpaikan ja kalmiston löytöihin sekä Lauri Nautelan arkeologisiin kokoelmiin.

 

Näyttelyssä on esillä muun muassa Kukkarkosken kaivauksissa löytyneitä ruukun sirpaleita, meripihkakoruja, liuskekivirenkaita sekä piiesineitä. Nähtävillä on myös kopioita kampa- ja nuorakeraamisista ruukuista.

Pienoismalli kuvaa kivikauden ihmisten elämää noin 5 000 vuotta sitten. Pienoismallin toinen osa havainnollistaa vuosina 1975 -76 alueella tehtyjä arkeologisia kaivauksia. Kivikauden pyyntimiehen jäljillä -näyttelyyn liittyy osio Kukkarkosken koskettava kivikausi, jossa kivikauden esineistöön voi tutustua katsomisen lisäksi käsin koskettelemalla.

Lauri Nautelan muistohuone
 

Tilanomistaja Lauri Nautela (1914-1998) varttui Nautelan kartanossa. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa maatalous- ja metsätieteitä, kunnes sota keskeytti opinnot. Lauri palasi Nautelan kartanoon 1940-luvun lopulla ja aloitti aktiivisen keräilyharrastuksensa.

 

Mäkkylän Taimelaan Lauri muutti 1960-luvulla, kun Nautelat luopuivat kartanosta, ja asui siellä loppuelämänsä.

 

Lauri Nautela lahjoitti mittavat kokoelmansa Liedon kunnalle vuonna 1990. Niitä hoitamaan perustettiin Nautelankoski-säätiö vuonna 1996. Nautela lahjoitti varat nimeään kantavan museon rakentamiseen ja oli mukana museon näyttelyiden suunnittelutyössä. Näin Lauri Nautelan pitkäaikainen haave toteutui vihdoin.

Lauri Nautelan muistohuone kertoo museon mesenaatin elämästä ja keräilyharrastuksesta.

Valokuva Lauri Nautelan kotoa Taimelasta. Kirjastohuone, josta osa siirrettiin näyttelyksi sekä yksityiskohta ikkunalaudan laatikoista.

 
Kirjastonurkka

Lauri Nautelan kokoelmiin kuuluu noin 8 000 nidettä käsittävä kirjasto, jossa on runsaasti muun muassa maataloutta, arkeologiaa, historiaa, filosofiaa, uskontoa, isänmaata sekä vieraita kulttuureja käsitteleviä teoksia ja kaunokirjallisuutta.

 

Osa kirjoista on esillä Lauri Nautelan museon näyttelytilassa. Kirjoja ei lainata museon ulkopuolelle, mutta niihin voi tutustua museon tiloissa.

Elävä joki
 

Aurajoen vedenalaisesta maisemasta löytyy tuttujen hauen, ahvenien ja pohjassa mönkivien rapujen lisäksi myös harvinaisempia joen eläviä kuten turpa, törö ja kivennuoliainen. Rantoja peittää runsas kasvisto, jonka suojassa lymyilevät linnut ja hyönteiset.

 

Elävä joki -näyttely on toteutettu dioraamana, jonka on suunnitellut ja toteuttanut konservaattori Jukka Saari.

 
Aika Matka

Tiina Vainion teos Aika Matka kuvaa maapallon ikää ja suurimpia mullistuksia eläin- ja kasvikunnan kehitysvaiheissa.

 

Jokainen teoksen helmi vastaa 5 miljoonaa vuotta. Siniset helmet kuvastavat prekambrista aikakautta, jolloin yhteyttäminen valoenergian avulla alkaa, tumalliset solut syntyvät ja alkavat lisääntyä suvullisesti.

 

Tummemman vihreällä on merkitty paleotsooinen kausi, jolloin elämä merissä monimuotoistuu ja maa peittyy jättiläissaniaisiin ja -liekoihin.

Tämän kauden lopulla ensimmäiset eläimet siirtyvät merestä maalle.

 

Keskivihreä aikakausi on dinosaurusten aikaa. Ensimmäiset pienikokoiset dinosaurukset syntyvät triaskaudella, kasvavat ja valtaavat maapallon jurakaudella ja kuolevat sukupuuttoon liitukaudella.

 

Vaaleamman vihreiden helmien alussa, noin 65 miljoonaa vuotta sitten, kehittyy kädellisiä eläimiä: alkaa sopeutuvien nisäkkäiden valtakausi. Tertiäärikaudella ihmiseksi kehittyvä etelänapina nousee pystyyn.

 

Ihmisen aikaa maapallolla kuvastaa oranssi häivähdys ylimmän

helmen sisässä. Noin kaksi miljoonaa vuotta sitten nykyihmisen

esi-isä, pystyihminen, ilmestyy Afrikkaan.

 

Nykyisin elävät ihmiset kuuluvat Homo sapiens -lajin alalajiin Homo sapiens sapiens, joka kehittyi Afrikassa noin 200 000–250 000 vuotta

sitten myöhäispleistoseenisella aikakaudella.

 

Ihmisten Tarvasjoki
 

Tarvasjoen alue oli itsenäinen kunta vuosina

1859 – 2014. Sitä ennen se kuului Marttilaan ja vuonna 2015 Tarvasjoki liitettiin Liedon kuntaan.

Tarvasjoki-nimi otettiin käyttöön  vuonna 1910.

Ihmisten Tarvasjoki kertoo Tarvasjoen elämänmenon historiaa esihistoriasta kohti nykypäivää. Esille on nostettu maaseudun asutuksen monimuotoisuus ja elinkeinojen kehittyminen. Lisäksi esitellään yksittäisten ihmisten arkea ja toimeentuloa.

Suutarit kiersivät talosta taloon kuljettaen työvälineitään mukanaan. He viipyivät yhdessä talossa aina niin kauan, että saivat kaikki tilatut jalkineet valmiiksi. Kuvassa suutarinvälineitä ja suutarintuoli.

Näyttelyssä esitellään järjestötoiminnan muotoutumista yhdistyksiksi sekä koulutuksen ja terveydenhuollon alkutaivalta pedagogeineen ja kansanparantajineen. Tutuksi tulevat postiaseman hoitaminen, tarkastuskarjakon työ sekä poliisin ja raittiuslautakunnan toimet salakuljettajien kiinni saamiseksi. Käsityöläisistä tavataan suutarien ohella seppiä, itsellisistä korintekijä. Maatalouden ja teollisuuden lisäksi kerrotaan kotiteollisuuden eri muodoista unohtamatta naisia, jotka elättivät itsensä taidokkaita käsitöitä tekemällä.

 
Härkätien kulkijoita

 

Hämeen Härkätie on Suomen tunnetuimpia historiallisia maanteitä. Tie on jäljitettävissä 1600- ja 1700-lukujen karttojen sekä kuningas Kustaa Vaasan sihteerin, suomalaissyntyisen Jaakko Teitin vuosina 1555–1556 laatiman tieluettelon perusteella.

Hämäläiset kauppiaat ja maanviljelijät käyttivät Härkätietä kauppamatkoillaan. Tien nimen väitetään johtuvan siitä, että härkiä ei koskenut kyyditysvelvollisuus, mistä johtui härkien yleistyminen tienvarsitaloissa. Härkätie oli noin 160 km pitkä reitti, joka johti Hämeenlinnasta Hattelmalan kautta Rengon kirkolle ja sieltä Rengon Lietsan, Tammelan Portaan, Someron, Kosken, Marttilan ja Liedon kautta Turun tuomikirkolle. Keskiajalla Härkätie yhdisti valtakunnan kaksi tärkeää linna, Hämeen ja Turun linnat. Sotaväen ja virkamiesten ohella tietä käyttivät kirkonmiehet ja pyhiinvaeltajat. Härkätie oli kuitenkin ennen kaikkea talonpoikien ja kauppiaiden tie. Keskiajalla ja vielä myöhemminkin suurin osa liikenteestä soljui kesällä jalan ja kuormat kuljetettiin selkähevosilla. Tavallinen päivämatka oli 30-40 km, eli Turkuun matkustavan piti varata neljä-viisi matkapäivää. Päivämatkan jälkeen levähdettiin kestikievareissa, joita Jaakko Teitti jo mainitsee luettelossaan muun muassa Huilussa ja Krouvissa.

 

Härkätien kulkijoita museovieras kohtaa lainamakasiinin yläkerran näyttelyssä.

Kriiskryynäri teki rautalangasta vispilöitä ja pannunalusia emännille.

Tupainteriöörissä vienankarjalainen laukkuryssä esittelee laukkunsa aarteita.

Punnitseminen kuului kaupankäyntiin.

 
Tarvasjoen seurakunnan vaiheita

Tarvasjoen nykyinen kirkko on ainakin kolmas samalle paikalle rakennettu kirkkorakennus. Puinen ristikirkko valmistui vuonna 1779. Rakentajana oli Mikael Hartlin-Piimänen, joka isänsä Antti Piimäsen kanssa oli tuon ajan arvostetuimpia kirkonrakentajia.

 

Ensimmäinen kirkko on ollut paikalla jo keskiajalla. Ainoa tuosta Tallakappeliksi kutsutusta kirkosta jälkimaailmalle jäänyt muisto on keskiaikaisen Pieta-veistoksen kaksi osaa: Kristuksen ja Neitsyt Marian päät.

 

Nykyistä edeltävän kirkonkaan rakentamisvuotta ei tiedetä, mutta sen ympärille syntynyttä seurakuntaa alettiin 1550-luvulla nimittää Alastaron saarnahuonekunnaksi Marttilan emäseurakunnassa. Se käsitti nykyiset Tarvasjoen ja Karinaisten seurakunnat. Kun Karinaisiin vuonna 1657 rakennettiin oma kirkko, se erottautui omaksi saarna-huonekunnaksi ja Tarvasjoen puolta alettiin kutsua Euraksi.

 

Kirkon kalustosta tiedetään tuolta ajalta, että alttarimattona käytettiin karhuntaljaa. Nykyiseen kirkkoon tuosta kirkosta on siirtynyt ainakin vuonna 1746 tehty saarnatuoli, kaksi kirkonkelloa vuosilta 1706 ja 1760 sekä vuonna 1766 ostettu 14-haarainen kynttiläkruunu. Myös nykyiset lehterikaiteen ja saarnatuolin kuvataulut ovat ilmeisesti edellisestä kirkosta.

 

Nykyinen kirkko oli alunperin ilman lämmityslaitteita, kunnes vuonna 1897 sinne asennettiin kaminat. Ne poistettiin ja sähkölämmitys asennettiin vuonna 1969. Sähkövalon kirkko sai vasta vuonna 1933, jolloin öljylampuista ja kynttilöistä valonlähteenä luovuttiin. Alttaritaulu vuodelta 1921 on taiteilija V. Ylisen jäljennös tanskalaisen J. Kronbergin maalauksesta ”Kristuksen ylösnousemus".

Ensimmäisen kerran Euran kappelin eli Tarvasjoen uusi kirkko ja pappila on kuvattu vuonna 1792 ylioppilas C.P. Hällströmin tekemässä akvarellissa,

jota säilytetään Upsalan yliopiston kirjastossa.

Tarvasjoen kirkko 1900-luvulla ennen uutta tielinjausta.

 

Tarvasjoen kirkon, hautausmaan ja seurakuntatalon historian lisäksi kävijä voi näyttelyssä tutustua kirkolliseen kurinpitoon ja kansanopetukseen.

Kirjastonurkka

 

Kirjahyllyyn on koottu erityisesti Tarvas-

jokea koskevaa kirjallisuutta, mutta löytyy hyllyistä muutakin kiinnostavaa luettavaa.

 

Kirjoja ei lainata museon ulkopuolelle, mutta niihin voi tutustua museon tiloissa.

Liedon museo

Nautelankoskentie 40, 21360 Lieto As.

Puh. 050 593 1692, info(a)liedonmuseo.fi

© 2016 by Lieto museum. Proudly created with Wix.com