Liedon museo
Nautelankosken museo, luonto- ja muinaismuistoalue
Mylly, myllärintupa ja Lauri Nautelan museo, kahvila ja puoti
Kesä 2024:
6.6. - 11.8. päivittäin klo 11 - 17 (juhannusaattona suljettu).
12. - 31.8. la - su klo 11 - 17.
Opastukset tupaan ja myllyyn klo 12 - 16. Pyydä opas kahvilasta.
Nautelankosken arkeologis-kulttuurihistoriallinen paikallismuseo sijaitsee Liedon asemanseudulla Turun lähistöllä. Museoon kuuluvat Lauri Nautelan museo, myllärintupa, vesimylly, sauna ja aitta. Nautelankosken rakennukset ja ympäröivä luonto ovat kulttuurihistoriaa. Kukkarkosken muinaisjäännös on osa valtakunnallista kulttuuriperintöä, koskialue on suojeltua Natura-aluetta ja myllyn alue arvokasta kulttuurimaisemaa. Nautelankosken museota ylläpitää Nautelankoski-säätiö.
Lauri Nautelan museossa voi tutustua perusnäyttelyyn Kivikauden pyyntimiehen jäljillä, Aurajoki-dioraamaan, Lauri Nautelan kirjoihin sekä kauden näyttelyyn. Liedon kotiseutumuseorakennus on myllärintuvan paikalle siirretty ja myllärintuvaksi sisustettu paritupa, joka on ollut alun perin Hakulan kylässä sijainneen Jonkarin umpipihan väentupa. Kotiseutumuseon kamjossa voi tutustua myös teemanäyttelyihin. Vesimylly on kuulunut alun perin Nautelan kartanolle. Museon alueella on Kukkarkosken kivikautinen asuinpaikka ja kalmisto, joiden alueelta löytyneitä esineitä on esillä Lauri Nautelan museossa.
Nautelankoski on Aurajoen suurin koski. Putouskorkeutta Nautelankosken sillan kohdalla on 11 metriä ja kaiken kaikkiaan koko koskialueella 17 metriä. Koski on padolta lintutornin suvantoon noin 800 metriä pitkä. Koskialueen rantalehdot on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi, johon voi tutustua polkua pitkin.
Lauri Nautelan museossa on kahvio ja museopuoti, josta voi ostaa kahvin ja teen lisäksi kahvileipää, jäätelöä, limonaadia, mehua, karamelleja, postikortteja, kirjoja, koruja ja muita tuotteita. Kahviosta voi myös tilata ennakkoon ryhmäruokailun tai -kahvituksen. Kahvion yhteydessä on auditorio, jonka voi varata esimerkiksi kokousta varten.
Museoalueen kartta
Lauri Nautelan museo
Kartalla numero 1.
Lauri Nautelan museo valmistui vuonna 2000. Sen on suunnitellut turkulainen Schaumann-arkkitehtitoimisto. Yläkerrassa on näyttelytilojen lisäksi auditorio, kahvio ja museopuoti. Alakerrassa on kokoelmien säilytystiloja, esineiden huoltotiloja sekä tutkimus- ja toimistohuoneet. Museossa työskennellään ympäri vuoden, ja näyttelyihin pääsee tutustumaan myös talvikaudella etukäteen sopimalla ajankohdasta. Perusnäyttelyt Kivikauden pyyntimiehen jäljillä, Elävä joki, Kirjastonurkka, Lauri Nautelan muistohuone sekä Aika matka. Rakennus on esteetön.
Myllärintupa
Kartalla numero 2.
Myllärintupa eli Jonkarin tupa eli Liedon kotiseutumuseo siirrettiin Nautelankoskelle vuonna 1992. Se on alunperin 1700-1800 luvuilla rakennettu varsinaissuomalainen asuinrakennus, väentupa, joka on ollut osa Hakulan kylän Jonkarin taloa.
Rakennus on tehty ajan tavan mukaan useassa osassa. Vanhinta rakennuksessa on luhtimainen esitupa, kamjo, joka on peräisin 1700-luvun loppupuolelta. Alunperin luhdin yläkerrassa olevaan kesähuoneeseen kuljettiin ulkokautta portaita pitkin. Myöhemmin solan seinät salvottiin umpeen ja portaat siirrettiin sisälle. Talon toisessa päädyssä oleva suuri tupa on hiukan luhtia nuorempi. Nämä kaksi rakennuksen osaa olivat täysin erillisiä, kunnes 1800-luvulla niiden väli katettiin eteisellä. Samassa yhteydessä rakennukseen lisättiin pieni hirsinen kamari, johon on tuvasta sisäänkäynti.
Hakulan Jonkarin talon umpipihassa mies- ja karjapiha oli erotettu toisistaan aidalla ja rakennuksella. Väentupa on aidan takana vasemmalla.
Vilkkimäellä Jonkarin tupa toimi museona 1950-luvulta 1980-luvun puoliväliin saakka.
Vilkkimäeltä Jonkarin tupa siirrettiin Nautelankoskelle vuonna 1992. Se on saman kokoinen ja ulkonäoltään samanlainen kuin alunperin paikalla ollut myllärintupa. Tuvan suuri leivinuuni muurattiin Raukkalan Yli-Kujanpään tulisijan mukaan. Tupa on sisustettu 1930-luvun tyyliin.
Mylly
Kartalla numero 3.
Nautelankosken eli Kukkarkosken kuohuja on hyödynnetty niin kauan kuin ihmismuisti ja kirjalliset arkistot tietävät. Jo keskiajalla, 1400-luvun alkupuolella on mainintoja kosken partaalla sijainneesta myllystä. Nautelan eli Knaapin tilalla tiedetään olleen myllyn ainakin vuodesta 1585, jolloin ensimmäinen myllyveroluettelo on laadittu. Nykyisen harmaakivisen myllyn rakennutti vuosina 1806-07 Nautelan kartanon silloinen omistaja, entinen maaherra Ernst Gustaf von Willebrand. Kartanon mylly oli 1900-luvulle tultaessa kihlakunnan kuudenneksi suurin ja keräsi asiakkaita kaukaa naapuripitäjistäkin.
Varsin toisenlainen näky kohtasi 1800-luvun alun talonpoikaa hänen myllymatkallaan kuin nykypäivän kulkijaa. Silloisen palovakuutuskirjan mukaan kivilohkareista muuratut seinät olivat aluksi kokonaan valkoiseksi kalkitut, ja rakennuksen katteena oli kaksinkertainen punaiseksi maalattu lautakatto. Myllyn edustalla maan pinta oli melkein kaksi metriä alempana kuin nykyään, ja pääsisäänkäynti meni suoraan alakertaan. Viisi vesiratasta pyöritti neljää jauhinkiviparia sekä ryynitamppia, lisäksi oli omalla rattaallaan toimiva veranvanutusvalkki. Mylläri asusti omassa kamarissaan myllyn yläpäädyssä.
Myllyn toimintaa laajennettiin 1800-luvun lopulla rakentamalla myllyn yhteyteen saha ja pärehöylä. Samoihin aikoihin asennettiin voimanlähteeksi vesirattaiden tilalle turbiini. Myllyssä oli tuolloin neljän jauhatuskiven lisäksi kuorimakivet ja luunjauhatuskivet. Myllyä uusittiin jälleen 1920-luvulla, jolloin asennettin uudet kaurankäsittelylaitteet myllyyn, valettiin turbiinisäiliö ja vesikanava betonista sekä rakennettiin nykyistä vastaava sisäänkäynti suoraan myllyn yläkertaan. Perusteelliset uudistukset jatkuivat 1930-luvulla, jolloin myllyyn asennettiin uudet vehnänjauhatuslaitteet.
​
Myllyn toiminta loppui vuonna 1968, jolloin Nautelan kartano myytiin Turun kaupungille. Liedon kunta lunasti Nautelan myllyn alueineen 1980-luvulla, ja mylly avattiin museoksi kunnostettuna yleisölle vuonna 1992. Aluksi jauhettiin sähkövoimalla viljasta jauhoja, vuonna 1996 kunnostettiin vesiturbiini ja vuonna 1998 ryhdyttiin jauhamaan myös sähköä vesivoimalla.
vuonna 1898.
varten rakennettiin myllyyn torni 1930-luvulla.
1950-luvulla.
Nautelankoski vuonna 1898. Ennen nykyisen sillan rakentamista joen yli kuljettiin "porrasta" pitkin.
Myllyn alue 1930-luvun alussa. 1920-luvulla rakennettu ja 1950-luvulla purettu saharakennus äärimmäinen vasemmalla.
Myllyn alue 1930-luvun lopulla. Sihtimyllyn tornin lisäksi myllyn seinustalla näkyy sähkömuuntaja.
Aitta
Kartalla numero 6.
Alunperin Teijulan taloon kuulunut vilja-aitta edustaa 1800-luvun hirsirakentamista. Aitta siirrettiin 1920-luvulla Pahkamäen koulun opettajan käyttöön. Pahkamäeltä aitta muutti Vilkkimäen meijerin viereen osaksi Liedon kotiseutumuseota 1950-luvulla. Nautelankoskelle aitta tuotiin vuonna 2002.
Aitan oven yläpuolelle on kaiverrettu vuosiluku 1802. Tämä on todennäköisesti aitan rakentamisvuosi.
Oikealla aitta on Vilkkimäellä, kuva on otettu 1950-luvulla.
Nautelankoskella selvitettiin aittarakennuksen kunto ja tehtiin vauriokartoitus.
Aitan kattoa oli jossain vaiheessa korjattu asentamalla peltikatto vanhan pärekaton päälle. Nyt oli tullut aika poistaa pelti ja uusia pärekatto. Samalla seinien huonokuntoiset hirret vaihdettiin ja salvoksia sekä edustan laituria korjattiin.
Myllärin sauna
Kartalla numero 7.
Myllärillä on ollut kaksikin saunaa Nautelankoskella. Sahan eteläpuolella olleessa vanhemmassa saunassa oli myös mallaslava. Kun uudempi sauna rakennettiin joen toiselle puolelle, muutettiin vanha sauna kanalaksi. Kuvassa on etualalla vanha sauna, sen yläpuolella saha, jonka takaa näkyy myllärin tupaa.
Oikealla, joen vastarannalla näkyy myllärin uudempi sauna, joka sekin viimeisenä purettiin alueelta 1970-luvun lopulla.
Pahkamäen koulun saunakeittolan matka myllärin saunaksi
Saunakeittolarakennus ilmestyy Pahkamäen koulun palovakuutusasiakirjoihin 1920-luvulla.
Sen lisäksi, että opettaja kylpi ja pesi pyykkinsä saunassa, siellä keitettiin myös oppilaiden
ruoka aina 1950-luvulle saakka, jolloin kouluun valmistui uusi keittola.
Myöhemmin rakennuksessa kokoontuivat partiolaiset, mutta viimeistään 1970-luvulla rakennus jäi tyhjilleen ja rappeutui pahasti. Vuonna 2003 sauna siirrettiin museon pihalle ja siitä edelleen myllärin saunan paikalle vuonna 2009.
Saunakeittolarakennus alkuperäisellä paikallaan Pahkamäen koululla.
Kyllä tästä vielä sauna saadaan... Kunhan ensin vähän siivotaan... Ja sitten kuljetetaan... ...ja tehdään vielä katto päälle.
Saunan paikka niitetään... ...ja tutkitaan arkeologisesti. Sauna puretaan... pystytetään... ...ja viimeistellään.
Toimintapiha
Kartalla numero 8.
​
Museon piha-alueella voi vapaasti vierailla ja oleskella myös silloin, kun museo ei ole auki. Toimintapihalla järjestetään tapahtumia, muun muassa koululaisten kanssa tehdään muinaistekniikkaa. Joka vuosi museo kutsuu kaikki Liedon alakoulujen 2- ja 5-luokkalaiset museoon. Isompien koululaisten kanssa tutustutaan kivikauden ihmisten työmenetelmiin, irrotetaan niintä pajusta ja punotaan siitä nyöriä. Siinä työssä on hyvä, kun voi istua puupöllin päällä tai käyttää sitä pöytänä. Pienempien kanssa tutustutaan entisaikojen elämään myllyssä ja myllärintuvassa, ulkona voidaan vaikka leikkiä perinneleikkejä.
Kukkarkosken muinaismuistoalue
Kartalla numero 5.
Liedon Kukkarkosken kivikautinen asuinpaikka ja kalmisto on yksi Suomen merkittävimmistä kivikautisista muinaisjäännöksistä. Alueelta tunnetaan kaksi kivikautista asuinpaikkaa sekä kalmistoalue. Löydöt kertovat pitkäaikaisesta asutuksesta lähes 6 000 vuotta sitten, jolloin meri ulottui tänne ja Kukkarkosken alue oli saari. Jääkauden jälkeen maa on kohonnut meren alta hitaasti, ensin pieninä saarina, myöhemmin suojaisina niemekkeinä muuttuen lopulta sisämaaksi. Kukkarkosken muinaisjäännösalue on 35-40 m nykyisen merenpinnan yläpuolella.
Kivikauden ihmiset asettuivat asumaan vesistöjen äärelle. Hiekkamaa, hyvät kulkuyhteydet vesireittiä pitkin sekä mahdollisuus kalastaa olivat tärkeitä metsästäjä-keräilijöille. Kivikaudella kalastettiin samoilla välineillä kuin nykyäänkin. Ansalla, keihäillä sekä jousella ja nuolella metsästettiin maaeläimiä. Harppuunoilla ja nuijilla pyydettiin hylkeitä ja suurempia kaloja. Luonnosta kerättiin ja säilöttiin marjoja, kasveja, juuria sekä todennäköisesti myös sieniä. Rannoilta kerättiin lintujen munia. Savesta muotoiltiin kuppeja ja ruukkuja. Pyöreäpohjaiset, paksuseinämäiset astiat koristeltiin kampaleimoin ja poltettiin kestäviksi.
Kukkarkosken kivikautista asuinpaikkaa ja kalmistoaluetta on tutkittu useaan otteeseen.
Piirroksessa nykyinen jokiuoma on väritetty tummemman sinisellä. Kalmistoalueen haudat näkyvät maantien lähistöllä punaisina täplinä.
infotauluissa kerrotaan kampakeraamisen kulttuurin lisäksi myöhempien aikojen kukkarkoskilaisten elämästä.