Teemanäyttelyt

 
6 000 vuotta lasia

Esillä Nautelankosken museossa vuoden 2016 loppuun.

Suomen ensimmäinen lasitehdas oli Gustaf Johan Jungin perustama Uudenkaupungin lasiruukki, joka tuhoutui kaupungin palossa vuonna 1685. Kesti yli kuusikymmentä vuotta ennen kuin Åvikin lasitehdas aloitti toimintansa Somerolla vuonna 1748. Tehtaita perustettiin 1700-luvun loppuun mennessä vielä viisi, joukossa vieläkin toimiva Nuutajärven lasitehdas.

 

Ensimmäisten lasitehtaiden tärkein tuote oli ikkunalasi. Lisäksi puhallettiin erilaisia pulloja ja monenlaista talous- ja apteekkilasia. Vähitellen 1800-luvun kuluessa lasiesineet alkoivat kuulua suomalaisten kotitalouksien esineistöön. Tärkeimpiä tuotteita olivat pullojen ohella maitoastiat ja säilytystölkit sekä pakkauslasi.

 

Vanhan lasin kausi päättyi Iittalan ja Karhulan lasitehtaiden perustamisen aikoihin 1800-luvun lopulla. Ikkunalasia ryhdyttiin valmistamaan koneellisesti, ja pullojakin tehtiin puoliautomaattisesti. Lasitehtaissa alkoi teollisen suurtuotannon aikakausi.

Näyttely kertoo lasin valmistuksen varhaisvaiheista sekä suomalaisen lasiteollisuuden historiasta 1700-luvulta 1900-luvun puoliväliin.

Näyttelyssä on esillä muun muassa Åvikin tehtaan mahapullo 1800-luvun alusta.

Sikilässä toimi 1900 -luvun alussa itävaltalais-syntyisen lasimaalari W. Hrdinan verstas.

Kansallisromanttinen kannu on vuodelta 1910.

Lasin valmistus keksittiin noin 6 000 vuotta sitten nykyisen Lähi-Idän alueella. Lasinpuhallustaito keksittiin noin sata vuotta ennen ajanlaskun alkua Foinikiassa, nykyisen Syyrian alueella. Näyttelyssä esihistoriaa edustavat Suomen kansallismuseosta lainassa olevat lasihelmet, jotka ovat löytyneet eri puolilla Lietoa tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa. Helmet kertovat muinaisista asuinsijoista sekä lasin merkityksestä kauppatavarana ja ylellisenä koruna, joita laitettiin vainajan mukana hautaan.

 

 
Mitattu maisema

Esillä Nautelankosken museossa vuoden 2016 loppuun.

Kartta on ”mittauksiin perustuva pienennetty ja yleistetty merkeiltään selitetty ja lisätiedoin täydennetty kuva alueesta”. Siihen kuuluu usein myös asiakirja, joka kertoo karttaan piirrettyjen maa-alueiden verotusarvoista, laadusta ja omistajista. Karttojen kautta saamme tietoa paitsi maiseman muutoksesta myös siitä, miten ihminen on ympäristöönsä asettunut.

 

Näyttelyssä esitellään maakirja- ja isojakokarttoja Liedon alueelta sekä kerrotaan varhaisesta maanmittauksesta ja karttojen piirtämisestä.

 

Maanmittaus ja karttojen piirtäminen aloitettiin Suomessa 1600-luvulla. Ensimmäinen isojako toimitettiin Laihialla vuonna 1759 ja viimeisin, Enontekiön isojako, rekisteröitiin vuonna 1964. Sillilän ja Inkoisten alueen isojakokartat ovat vuodelta 1791.

 

Liedon alueen vanhoja karttoja voit tutkia myös täältä.

 
Minä vähät väritän - taiteilijakirjoja
Eija Tähkäpää

Esillä Nautelankosken museon myllärintuvan kamjossa 2016 - 2017

 

Taiteilijakirjalla (artists’ books, livres d’artistes) tarkoitetaan itsenäistä taideteosta, joka yleensä muistuttaa käsintehtyä kirjaa. Teokset ovat usein kirjan muotoisia

tai joskus myös laatikoita.

 

Eija Tähkäpää yhdistää taiteilijakirjoissaan kuvanteon, tarinat ja kirjat. Jokaiseen liittyy tarina tai tarinan alku. Katsoja voi jatkaa taiteilijan aloittama tarinaa ja tulkita kertomusta omalla tavallaan. Tähkäpään teoksissa yhdistyvät käsintehty paperi, tekstit ja kuvat sekä osia vanhoista kirjoista, joille ei enää löydy lukijaa. Näihin on yhdistetty löytöjä, esineitä ja oivalluksia – kuten myös muistoja.

Osaa teoksista saa koskea, selata tai ottaa käsiin ja esimerkiksi täristää.

 

Eija Tähkäpää on lietolaissyntyinen taidemaalari ja paperintekijä.

Tähkäpää on opiskellut Turun piirustuskoulussa sekä Turun ja Satakunnan ammattikorkeakouluissa. Kuvataideopettajana Lieto-opistossa hän on työskennellyt vuodesta 2007 alkaen. Tähkäpää on osallistunut lukuisiin taiteilijakirjanäyttelyihin, muihin yhteisnäyttelyihin ja pitänyt useita yksityisnäyttelyitä.

Myllärintuvan kamjossa hänellä oli näyttely Parsittua posliinia vuosina 2005 – 2007.

Liedon museo

Nautelankoskentie 40, 21360 Lieto As.

Puh. 050 593 1692, info(a)liedonmuseo.fi

© 2016 by Lieto museum. Proudly created with Wix.com