Luonto- ja kulttuuriympäristökohteita

Lietolainen kulttuuriympäristö on muotoutunut monituhatvuotisen asumisen ja elämisen myötä; se on ympärillämme ja läsnä elämässämme koko ajan. Kulttuuriympäristö koostuu kiinteistä muinaisjäännöksistä, viljelysmaisemasta, liikenneväylistä, rakennuksista pihoineen ja puutarhoineen, hoidetuista metsistä ja jokilaaksojen luontoalueista.

 

Tällä sivulla esitellään sellaisia luonto- ja kulttuuriympäristökohteita, joihin voi vapaasti käydä tutustumassa. Näiden lisäksi maastosta löytyy paljon mielenkiintoisia raunioita tai luontokohteita, mutta ne sijaitsevat usein yksityisellä maalla - ilman maanomistajan lupaa niihin ei sovi mennä tutustumaan.

 

Joistakin kohteista on tulostettava suunnistuskartta liitetty oheen. Bongari- ja Tutkimussivuilla on myös paljon tietoa Liedon luonnosta ja lajistosta sekä kulttuuriympäristöstä. Karttapohjasta tai kohteen nimestä klikkaamalla kohdetta pääsee tarkastelemaan, mutta ne löytyvät myös peräjälkeen sivua alaspäin rullaamalla.

Vihreä pallura = luontokohde

 

Sininen pallura = kulttuuriympäristökohde

Vinkkaa museolle, jos tiedät jonkin kohteen, jota ei sivulla esitellä!

 
 
Littoisten järvi

Luontokohde nro 1

Littoisten järvi sijaitsee Liedon kunnan ja Kaarinan kaupungin alueella. Järven pinta-ala on 1,5 km2 ja valuma-alue on 3,0 km2.

Suurin syvyys on hieman yli 3 metriä ja keskisyvyys on 2,2 metriä. Rantaviivan pituus on 6 km ja suurin läpimitta 1,6 km.

Järvelän kosteikko Kaarinan puolella on merkittävä lintujen pesimäalue sekä muutonaikainen lepäilyalue. Littoistenjärvellä pesii useita uhanalaisia ja silmälläpidettäviä lintulajeja. Vuosittain kosteikossa pesivät tukkasotka ja selkälokki, myös liejukanasta, rastaskerttusesta ja mustakurkku-uikusta on havaintoja. Silmälläpidettäviä, säännöllisesti järvellä pesiviä lajeja ovat rantasipi ja naurulokki. Mielenkiintoisia säännöllisiä pesimälintuja ovat myös kala- ja lapintiira sekä meriharakka.

 

Muuttoaikaan järvellä levähtää isoja vesilintuparvia. Syksyisin pääsee seuraamaan isokoskeloparven näyttävää parvikalastusta. Vuosittaisia syysvieraita ovat myös uivelo, mustalintu, pilkkasiipi ja lapasotka. Hanhia saattaa alueella vierailla parvittain, ja harmaahaikarat kuuluvat vuosittain syksyiseen järvimaisemaan.

 

Alueeseen pääsee tutustumaan merkittyä luontopolkua pitkin.  Tulostettavan luontopolun kartan saat täältä.

Lisää kuvi
 
Luontopolku Liesan maja - Nautelankoski

Luontokohde nro 2

Luontopolku Liesan majalta asemanseudulle on pituudeltaan noin 6 km. Lähtöpaikat ovat Liesan majalla ja Asemalla Parman hiihtomajalta pururataa pitkin. Luontopolun varrella on opastauluja, joissa kerrotaan alueen kasveista, eläimistä ja jääkauden muokkaamasta maastosta.

Tulostettavan kartan saat täältä.

 
Nautelankoski

Luontokohde nro 3

 

Nautelankoski on Aurajoen suurin koski. Putouskorkeutta Nautelankosken sillan kohdalla on 11 metriä ja kaiken kaikkiaan koko koskialueella 17 metriä. Koski on padolta lintutornin suvantoon noin 800 metriä pitkä.

 

Luontoon voi tutustua merkittyä aarnipolkua pitkin. Polku kulkee molemmin puolin jokea. Alajuoksulla ei ole joen ylittävää siltaa, mutta vähän veden aikaan voi omalla vastuulla kiviä pitkin hypellen ylittää joen.

 

Retkeilijän on hyvä ottaa huomioon, että polku voi olla paikoin vaikeakulkuinen, erityisesti sateella ja sateen jälkeen liukas. Lintutornin portaiden alla on usein syyskesällä maa-ampiaisia.

 

Nautelankosken rantalehdot ovat suojeltua Natura-aluetta, joka pyritään pitämään mahdollisimman luonnonmukaisena.

ALUEELLA LIIKUTTAESSA ON PYSYTTÄVÄ MERKITYLLÄ REITILLÄ. KOIRIA TAI KISSOJA EI SAA OTTAA MUKAAN MAASTOON.

 

Luonnonsuojelualueen säännöt:

Sallittua on:

  • Tutustua luontoon merkittyä aarniopolkua pitkin.

  • Levittää filtti joen rantaan, nauttia veden solinasta ja syödä eväitä.

 

Kiellettyä on:

  • avotulen teko ja roskaaminen

  • maan ja kivien siirtely, marjastus ja sienestys

  • kasvien ja kasvinosien ottaminen ja vahingoittaminen

  • pesien vahingoittaminen ja eläinten häiritseminen

  • koirien tai kissojen ulkoiluttaminen (HUOM! myös kytkettynä)

  • liikkuminen muutoin kuin jalkaisin

  • mekkalointi ja huono käytös

  • kaikenlainen toiminta, joka saattaa muuttaa alueen maisemakuvaa tai vaikuttaa epäedullisesti kasvillisuuden ja eläimistön säilymiseen

Luonnonsuojelualueesta ja sen säännöistä vastaa Varsinais-Suomen ELY-keskus. Niittyjen ja ketojen kasvillisuuden säilymisestä huolehtii Härkätien Ympäristönsuojeluyhdistys. Aarnipolun varrella on opastauluja, joissa kerrotaan alueen kasveista, eläimistä ja maiseman muodostumisesta. Itärannan alajuoksulla, pellon reunassa on lintutorni. Karttaa klikkaamalla avautuu tulostettava pdf.

Lisää kuvia

Aarnipolulle lähtevän kannattaa pukeutua pitkälahkeisiin housuihin sekä hyviin kenkiin tai saappaisiin. Kasvillisuuden rehevyys tekee polusta usein vaikeakulkuisen, sateella sekä sateen jälkeen polku on liukas. Reitin korkeuserojen vuoksi maastopolku ei sovellu liikuntaesteisille. Polun varrella kasvaa nokkosia ja reitillä on ajoittain maa-ampiaisten pesiä. Rinneniityllä järjestetään aina heinäkuussa niittotalkoot. Tervetuloa mukaan!

Nautelankosken perhokalastusalue

 

Nautelankosken koskialueella on sallittu vain luvanvarainen perhokalastus. Perinteistä onkimista ja muuta viehekalastusta voi harrastaa varsinaisen koskialueen ulkopuolella myllypadon yläpuolella sekä alasuvannossa lintutornin alapuolella.

Kiinteiden pyydysten, kuten verkkojen tai katiskojen laskeminen on kiellettyä.

 

Perhokalastajien on maksettava valtion kalastuksenhoitomaksu sekä Nautelankosken perhokalastuslupa. Täytetty kalastuslupa sekä lupamaksusta saatu nimellä varustettu kuitti on pidettävä kalastaessa aina mukana. 

 

Nautelankosken perhokalastusalueen kalastuslupia myydään Liedon Aseman Seo-huoltamolla ja Aurajoen opastuskeskuksessa Halisissa, Valkkimyllynkuja 2, Turku.

Kalastusvälineet ja liikkuminen Nautelankoskella

 

Kalastettaessa Nautelankoskella on perhoissa käytettävä väkäsettömiä koukkuja tai väkänen on puristettava huolellisesti kasaan. Virveliperhojen, perhopallojen tai luonnollisten syöttien, kuten matojen, käyttö on kielletty. Nautelankosken koskialueen rannat ovat luonnonsuojelualuetta, joten liikuttaessa ranta-alueilla on noudatettava suojelumääräyksissä annettuja ohjeita sekä siisteyttä. Kalastettaessa tulee ottaa huomioon luonto ja muut kalastajat. Perkuujätettä ei saa jättää alueelle ja kalastuksen tulee olla liikkuvaa. Kalastus ei myöskään saa aiheuttaa häiriötä tai haittaa.

 

Kalastuksenvalvojat voivat tarvittaessa antaa muita kalastukseen liittyviä määräyksiä. Lisätietoja saa Lounais-Suomen kalastusalueelta

 
Nautelanrahka

Luontokohde nro 4

Nautelanrahkan kohosuo on Liedon huomattavin suoalue. Koho- eli keidassuo on suoyhdistymätyyppi, jossa suon keskusta on sen reunaosia (laiteita) ja ympäröivää kivennäismaata korkeammalla. Suomessa keidassoita on pääasiassa Etelä-Suomessa ja Pohjanmaan rannikolla.

 

Nautelanrahkan arvokkaaseen luontoon voi tutustua luontopolulla, ja lintutornista avutuu laaja näkymä suolle.

Alueella liikkuessasi pysy polulla. Pitkospuut ovat lähes täysin lahonneet, ota mukaan vedenpitävät kengät.

Lintutorni on ihan hyvässä kunnossa.

 
Tarvasjoen luontopolku

Luontokohde nro 5

Tarvasjoen vartta seuraileva luontopolku lähtee punaisen Päivölän torpan eli Kertun tuvan pihasta (apteekkia vastapäätä Härkätien varrella). Tarvasjoki on Paimionjoen suurin sivujoki, ja luontopolun varrella on yksi Paimionjoen valuma-alueen hienoimmista koskista. Alueella on katajia, lehtometsää ja niittyä sekä monipuolinen linnusto ja kasvisto. Polku kulkee vanhassa kulttuurimaisemassa. Sen varrella on niin vanha sahan paikka kuin vuonna 1921 pidettyjen suurien laulujuhlien laululavan ja katsomon jäänteitä.

Luontopolun varrella on opastauluja. Polku kulkee yksityisellä maalla. Sen varteen ei saa jättää roskia eikä alueella saa tehdä avotulta. Maasto on  vaihtelevaa, joten polku ei sovi liikuntaesteisille. Luontopolkua hoitaa Kotiseutuyhdistys Tarvaiset ry.

Tarvasjoen luontopolusta
lisätietoja saat kuvaa klikkaamalla.
Päivölän torpan
kasveja pääset ihailemaan kuvaa klikkaamalla.
Show More
 

Paimionjoki Juvankoski

Luontokohde nro 6

Paimionjoelle Juvankosken alajuoksulle vastapäätä Juvan voimalaitosta on raivattu maastoon polku, jota pitkin pääsee tutustumaan jokilaaksoon. Polun kunnostus ja opastuskylttien pystytys on vasta aloitettu, työtä tehdään pikku hiljaa. Viime kesänä rakennettiin pysäköintialueelta portaat alas jokirantaan.

Luontopolun raivaus- ja kunnostyöt tehdään pitkälti talkoovoimin. Mikäli sinulla on kiinnostusta ja mahdollisuus osallistua, ota museoon yhteyttä!

Show More
 
Rajavuori

Luontokohde nro 7

Teksti: Mia Saurus

Hämeentien varrella, Paimionjoen ja Hämeen Härkätien risteyksen lounaispuolella kohoaa Rajavuori, jonka laki on 86,6 metriä merenpinnan yläpuolella. Rajavuoren laelta voi ihastella varsinaissuomalaista maalaismaisemaa Paimionjokilaakson peltoaukeilta kohti Marttilaa.

 

Rajavuorella on 70 x 30 m kokoinen, Itämeren Ancylus-vaiheen aikana noin 9 000 vuotta sitten muodostunut muinaisranta, johon pääsee tutustumaan melko helppokulkuista polkua pitkin. Autolla pääsee (varovasti ajaen) Rajavuoren laelle asti ja siellä on hyvin pysäköintitilaa.

Show More
 
Parmaharju

Luontokohde nro 8

 

Parmaharjun alue tunnetaan myös Ahteenmetsänä. Alue on yhtenäinen, sekametsää kasvava ja pienten suoalueiden laikuttama kallioinen mäkimaa. Tyypillisiä lintulajeja ovat havu- ja sekametsien peruslajit, mutta Parmaharjun pohjoispuolella virtaava Savijoki rantalehtoineen tekee lajiston tavallista metsää monipuolisemmaksi.

 

Parmaharjun alueella on kaksi luontopolkua, joiden pituudet ovat 5 ja 8 km. Polut on merkitty viitoin ja puunrunkoihin maalatuin keltaisin ja oranssinvärisin merkein. Reitit ovat melko helppokulkuisia, mutta kosteikkoja on jonkin verran. Polkujen varrella on opastauluja, joissa kerrotaan alueen luonnosta.

 

Lähtöpaikka on Parmaharjun pysäköintialueella hyppyrimäen tuntumassa. Tulostettava kartta löytyy täältä.

 

 
 
Kulttuuriympäristökohteita
Vanhalinnan kulttuuripolut

Kulttuuriympäristökohde nro 1

 

Vanhalinnan museoalueella on kolme kulttuuripolkua: Arkeologiapolku, Historiapolku ja Ystävänpolku.

 

Arkeologiapolku kiertää Vanhalinnan pihasta linnavuoren ympäri ja ylös vuorelle. Polulla pääsee matkalle esihistoriaan ja saa tietoa Vanhalinnan alueen muinaisjäännöksistä, arkeologian menetelmistä ja työtavoista sekä muinaisjäännösten hoidosta. Arkeologiapolun pituus on 800 metriä ja sen varrella on opastauluja.

 

Historiapolku kertoo Vanhalinnan tilan historiasta ja sen vaiheista. Polun pituu on 1,4 km. Ystävänpolun lähtöpaikka on Vanhalla Härkätiellä, josta se Aurajoen rantaa seuraillen johtaa linnavuoren juurelle ja Vanhalinnan pihapiiriin. Matkaa polulle kertyy 1,5 km. 

 

 
Henrik Antinpojan hauta

Kulttuuriympäristökohde nro 2

 

Henrik Antinpojan (1753–1808) hauta Loukinaisissa sijaitsee lähellä Loukinaistenkaaren ja Vanhan Härkätien risteystä, Vakosenpellon tontilla. Henrik Antinpoika oli Vakoisten rusthollin eli ratsutilan poika. Haudan sijainti Aurajoen ja Härkätien väliin jäävällä niittykaistaleella on herättänyt tarinoita, jotka liittyvät vainajan kuolinsyyhyn ja sitä kautta selittävät kirkkomaan ulkopuolella hautaamista. Toisessa tarinassa Henrik Antinpojan kerrotaan kuolleen koleraan, toisessa kuoleman aiheutti paiserutto eli mustasurma. Henrik Antinpoika kuoli vuonna 1808. Kolera saapui Suomeen vasta runsaat parikymmentä vuotta myöhemmin eli vuonna 1831. Kolera ei siis voi olla Henrik Antinpojan kuolinsyy. Ruttoa on esiintynyt Suomessa useaan otteeseen 1500- ja 1600-luvuilla, joista vuoden 1657 epidemia oli ilmeisesti paiseruttoa. Turussa oli raju paiseruttoepidemia vuosina 1710–1711, mutta Henrik Antinpojan kuoleman aikaan ei mustasurma kuitenkaan tiettävästi täällä riehunut. Myöskään muita vakavia tartuntatautiepidemioita ei tuohon aikaan ollut.

 

Liedon Seurakunnan arkiston Kuolleiden luetteloon Henrik Antinpojan kuolinsyyksi on merkitty ”magfleen”, joka voi tarkoittaa esimerkiksi mahakatarria tai muuta pitkäaikaista sydämen- ja vatsanseudun vaivaa. Kuolinsyitä ei kovin täsmällisesti tuohon aikaan pystytty diagnosoimaan, joten varmuudella jotain tiettyä kuoleman aiheuttamaa tautia ei voida osoittaa. Henrik Antinpoika haudattiin viisi päivää kuolemansa jälkeen. Tuon aikaisista tilikirjoista löytyy hautaukseen liittyen merkintä kuolinliinojen käytöstä.

 

Henrik Antinpojan sukulaiset ovat kertoneet, että vainaja haudattiin kyseiseen paikkaan, koska hän rakasti kovasti kotikyläänsä ja halusi tulla haudatuksi talon omille maille juuri tälle paikalle. Tuohon aikaan tie Loukinaisten kylän taloilta Härkätielle tuli hyvin lähelle hautapaikkaa, joten se ei ollut niin erillään kylästä kuin nyt saattaa tuntua. Paikka tunnetaan suvun keskuudessa nimellä hautaketo. Aiemmin hautakumpu on erottunut ympäristöstään selvemmin ja siunattu alue on ollut rajattu ojalla. Hautaa on ympäröinyt myös aita. Haudan toiseksi vanhin muistomerkki oli maalattu harmaaksi. Mustat tekstit maalasi mahdollisesti Esko Setälä. Tämän muistomerkin takaosassa ei ollut enää tekstiä. Nykyään tontti, jolla Henrik Antinpojan hauta ja hautakivi sijaitsevat, kuuluu Liedon kunnan omistukseen.

Henrik Antinpojan hauta on merkitty kulttuuriperintökohteena Museoviraston muinaisjäännösrekisteriin.

Haudan alkuperäinen muistomerkki oli puinen ja sen takaosa oli kokonaan peitetty mustalla tekstillä. Kun muistomerkki oli jo lahoamassa, teetti Antti Wakonen haudalle uuden muistomerkin, myöskin puusta. Sen valmisti mahdollisesti Wakosilla palveluksessa ollut Frans Saario.
Nykyisen graniittisen hautakiven teettivät Hilkka ja Alarik Wakonen 1960–1970-lukujen vaihteessa. Kuvanveistäjä Juhani Vikainen suunnitteli uuden muistomerkin aiempien puisten muistomerkkien kaltaiseksi.
Muistomerkki puhdistettiin ja pystytettiin uudelleen tukevasti vuonna 2016.
Show More
 
Kuninkaanlähde

Kulttuuriympäristökohde nro 3

 

Kuninkaanlähde löytyy Vanhan Härkätien varrelta vähän matkaa Vanhalinnan linnavuorelta Turkuun päin. 

 

Lähteeseen liittyy ainakin kaksi tarinaa. Lähde on ollut Härkätiellä matkaajien käytössä, mutta nimensä se on saanut siitä, kun 1500-luvulla Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa kulki tarkastusmatkallaan Härkätietä pitkin ja pysähtyi juottamaan hevostaan tälle lähteelle.

 

Toisen tarinan mukaan lähteen reunalla voi joskus nähdä kävelemässä vaalean neidon, joka on hukuttautunut lähteeseen rakkauden tähden. 

 

 
Vironlähteen vinttikaivo

Kulttuuriympäristökohde nro 4

Keskellä Loukinaisten kylää sijaitseva Vironlähteen kaivo puhdistettiin vuonna 2006 ja kunnostettiin toimivaksi vinttikaivoksi. 

 

Tarinan mukaan kaivolla on vanha historia: Varhaiskristillisellä ajalla Turun seudulla matkanneet virolaiset olisivat halunneet juottaa hevosiaan ja yöpyä Loukinaisissa, mutta kylän isännät eivät tähän suostuneeet. Niinpä virolaiset suuttuivat, päästivät hevosensa irti ja sanoivat, että siihen mihin hevoset pysähtyvät, alkaa pulputa vettä. Näin kävikin ja siitä lähtien paikkaa on kutsuttu Vironlähteeksi.

 

Vinttikaivon luona on opastaulu, jossa kerrotaan tarina lähteen synnystä, kaivon tekniikasta ja sen eri osien nimistä. 

  

Show More
 
Littoisten verkatehtaan alue ja Littoisten kirkko

Kulttuuriympäristökohde nro 5

 

Jos verkatehtaan alueeseen saapuu tutustumaan henkilöautolla, kannattaa auto jättää esimerkiksi Littoisten työväentalon pihalle (Vuorikuja 7) ja kulkea tehtaan alueella ja lähiympäristössä kävellen.

 

Littoisten verkatehdas perustettiin vuonna 1823, ja heti seuraavana vuonna rakennettiin tehtaan ensimmäinen teollisuusrakennus. Rakennusta muutettiin 1850-luvulla, jolloin alueelle rakennettiin myös arkkitehti G. Th. Chiewitzin suunnittelema kahdeksankulmainen konttori- ja asuinrakennus. Pääosa punatiilisistä tehdasrakennuksista on 1800-luvun lopulta ja 1920-luvulta. 

 

Schnittin linnaksi kutsuttu tehtaanjohtajan asuintalo sijaitsee mäellä tehtaan eteläpuolella. Tuotantorakennusten läheisyyteen rakennettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa laaja työväen asuntoalue, johon kuuluivat muun muassa kirjasto ja lukusali sekä tehtaankoulu. Arkkitehti Bertel Jung laati 1920-luvulla Kotimäen työväenasuinalueelle vapaamuotoisen kaavan ja satulakattoisten ja lautavuorattujen omakotitalojen tyyppitalosuunnitelmat.

 

Veran ja saran kutominen loppui Littoisissa vuonna 1968 ja tehdasalue alkoi rapistua. Museovirasto luokitteli vanhan verkatehtaan ja sen ympärillä olevan Kotimäen alueen muodostaman kokonaisuuden merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi vuonna 1987, jonka myötä Liedon kunta laati alueelle suojelukaavan. Verkatehtaan rakennus on kunnostettu liiketiloiksi ja asunnoiksi ja tehdasta ympäröivät puutalot satojen ihmisten kodeiksi.

 

Littoisten verkatehtaan kirjasto- ja lukusalirakennus vihittiin tehtaan kirkoksi vuonna 1910. Kirkko sijaitsee lähellä tehdasta Tammikallion mäellä. Malliltaan kirkko on yksinkertainen suorakaiteen muotoinen hirsirakennus, jossa ei ole kirkkotilaan viittaavia ulkoisia symboleja. Littoisten kirkko tuli Liedon seurakunnan omistukseen vuonna 1983, nykyään siellä pidetään jumalanpalveluksia ja muita kirkollisia tilaisuuksia säännöllisesti.

 

Kirkossa on tehty 1900-luvun lopussa säilyttävää korjausrakentamista. Syksyllä 2005 toteutettiin sisätilaremontti yhteistyössä museoviraston kanssa.

 
Littoisten ampumavallit

Kulttuuriympäristökohde nro 6

 

Littoisissa lähellä kuntorataa olevat betonivallit sekä kivi- ja muut rakenteet ovat Littoisten suojeluskunnan ampumaradan jäänteitä, ampuma- ja näyttösuojia sekä suojavalleja. Näyttösuojat helpottivat harjoittelua, sillä niiden suojista pystyttiin osoittamaan osumakohdat ampujille.


Littoisten suojeluskunnan ampumarataa alettiin rakentaa keväällä 1928. Vaikka Littoisten suojeluskunta oli Turun suojeluskuntapiirin pienimpiä, niin kymmenen vuoden rakennustyön jälkeen heillä oli käytössään piirin suurin ampumarata. Varmuudella ei tiedetä, valmistuiko rata koskaan lopullisesti.

Kuntorata lähtee Littoisten työväentalolta (Vuoritie 7).

Show More
 
Liedon veteraanikivi

Kulttuuriympäristökohde nro 7

 

Entisen suojeluskuntatalon ja maamiesseuran talon Manttaalin edessä on muistomerkki paikalla, josta pääosa Liedon miehistä lähti talvi- ja jatkosotaan isänmaata puolustamaan (Kärpijoentie 17).

 

Reserviläiset kutsuttiin lokakuussa 1939 ylimääräisiin harjoituksiin Neuvostoliiton Suomelle esittämien aluevaatimusten vuoksi. Käskykortin mukaan Liedossa kokoonnuttiin ensin suojeluskuntatalolle,  josta siirryttiin varsinaiseen viestikomppanian perustamispaikkaan Turkuun. Samoin jatkosodan kynnyksellä miehiä koottiin ensin suojeluskuntatalolle, josta siirryttiin perustamaan komppanioita palokunnantalolle (nykyinen Lujala), kirkonkulman kansakoululle sekä Pahkamäen koululle.

Muistomerkin pystytti Liedon sotaveteraanit ry. Se paljastettiin itsenäisyyspäivänä vuonna 1988. Korsutuvan mäeltä peräisin olevan luonnonkiven laatassa on sotaveteraanien tammenlehvätunnus.
Show More
Liedon kunnantalon ympäristön muistomerkit

Kulttuuriympäristökohde nro 8

 

Liedon kunnantalon ympäristössä on kolme muistomerkkiä.

 

Lieto 675 -juhlavuoden muistomerkki löytyy kunnantalon pääsisäänkäynnin läheltä. Juhlavuotta vietettiin Liedossa vuonna 2006.

 

Karjalakivi on kunnantalon puistossa nurmikentällä seisova kanteleen muotoinen kivi, joka löytyi Pyhällön louhokselta. Seppämestari Olavi Osara takoi siihen rautaisen kanteleen ja tekstin "Karjala, laulun maa". Kun Karjala menetettiin toisessa maailmansodassa Neuvostoliitolle, muutti Lietoon lähes tuhat kotiseutunsa jättänyttä karjalaista. Karjalakiven lahjoitti Liedon kunnalle Liedon Karjalaiset ry. vuonna 1996 yhdistyksen täyttäessä 50 vuotta.

Kunnantalon puistossa on myös muistomerkki Isänmaan puolustajille 1939 - 1945. Muistomerkissä on teksti: "Kiitollisena sotiemme 1939 - 45 lietolaisille Suomen itsenäisyyden puolustajille ja kotirintamalla työtä tehneille miehille ja naisille". Kiven pystytti Liedon Lions Club Suomen itsenäisyyden kahdeksankymmenvuotis-juhlavuonna 1997. Kivi on tiettävästi ensimmäinen muistomerkki, jossa mainitaan erityisesti myös kotirintamalla palvellleet. Muistomerkissä on tunnuksena Vapaudenristi, jonka marsalkka Mannerheim päiväkäskyssään ojensi yhteisesti kaikille Suomen äideille vuonna 1942. Muistomerkki näkyy Kirkkotielle.

 
 
Liedon kirkko ja kirkkomaa

Kulttuuriympäristökohde nro 9

Liedon kirkko sijaitsee Hyvättylän kylässä osoitteessa Kirkkotie 14. Kirkko on kesäisin avoinna tiekirkkona, muulloin sopimuksesta.

 

Liedon kirkko on noin 500 vuotta vanha. Se on todennäköisesti rakennettu vuosien 1470–1480 aikana. Oletettavasti Liedon eri pitäjissä on ollut puukirkkoja ennen yhteisen kivikirkon rakentamista. Kirkko on malliltaan kolmilaivainen pitkäkirkko. Kirkkosalin pohjoispuolella oleva sakaristo on rakennettu samaan aikaan kirkkosalin kanssa. Kirkkosalin eteläseinällä oleva koristelematon asehuone on saatettu muurata vasta 1600-luvulla, jolloin asehuonetta ennen kirkossa olisi ollut puinen eteinen.

Tilanahtaus alkoi vaivata 1700-luvun alkupuolella. Lisää tilaa saatiin vuonna 1732 rakentamalla kirkkoon parvet ainakin länsi- ja eteläpuolelle.  Kuorin pohjoisosassa on saattanut olla lehteri jo keskiajalla. Pitkäksi aikaa parvet eivät tilanpuutetta poistaneet, ja kirkon laajentamisesta keskusteltiin koko 1800-luku. Vuonna 1894 esitettiin suunnitelmat kirkon laajentamiseksi muuttamalla se ristikirkoksi. Suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin ja päädyttiin rakentamaan tiilestä kirkon itäpäähän viisisivuinen uusgoottilainen kuori, apsis, vuonna 1902. Kuorin rakentaminen muutti huomattavasti kirkon sisätilaa, kun alkuperäiseen itäseinään avattiin iso suippokaarinen aukko. Samalla menetettiin seinässä ollut alkuperäinen kuori-ikkuna ja sitä ympäröivät seinämaalaukset.

Kirkon perusteelliset korjaukset tehtiin vuosina 1970–1972, jolloin kirkon perustuksia vahvistettiin, holvit korjattiin ja holviruoteiden maalauksen entisöitiin. Samalla kirkon lattia madallettiin alkuperäiselle korkeudelle ja tehtiin tiilestä. Sisäseinien paksu rappaus poistettiin varovasti mahdollisten seinämaalauksien varalta. Vihkiristien ja pienten maalausfragmenttien lisäksi löydettiin tiileen painettuna kolme avaimen kuvaa, jotka lienevät tiilentekijän tunnuksia.
 

Liedon kirkko on edelleen lähellä keskiaikaista asuaan. Ikkunakomeroita on laskettu alaspäin, mutta ne noudattelevat alkuperäistä muotoa. Lisävalolle tuli 1600-luvulla tarvetta, kun piti pystyä lukemaan virsikirjaa.
Seiniin on lisätty rautasidoksia ja ankkureita tukirakenteiksi. Sivuseiniä ja päätyjä korotettiin ja tasoitettiin 1800-luvun alussa. Tiilinen apsis lisättiin vuonna 1902.
Kirkkoon rakennettiin 1600-luvun jälkipuolella tapuli, jossa vuonna 1682 tiedetään olleen kaksi kelloa. Nykyinen tapuli valmistui vuonna 1766 rakentajanaan Mikael Blomgren, ja tapuliin hankittiin kolme kelloa. Kesällä 1932 tapulin yläosa paloi salaman iskusta, mutta se korjattiin syksyllä. Rikkoutunut keskikello vaihdettiin vuonna 2005.
Vanha saarnatuoli sekä kirkkosalin parvet siirrettiin 1900-luvun alun korjausten yhteydessä Turun linnaan ja tilalle tehtiin uudet. Vanhat parvet tuhoutuivat vuoden 1941 Turun pommituksissa. Uudet parvet näkyvät tässä kirkon sisäkuvassa vuodelta 1927.
Kirkon nykyinen alttaritaulu, Eero Järnefeltin maalaama Jeesus ja langennut nainen (1908), on Littoisten tehtaan omistajan Louis Schnittin vaimonsa muistoksi maalauttama taulu. Ehtoollisen asettamista esittävä vanha alttaritaulu on nykyään Littoisten kirkossa.
Kirkon korjauksissa 1970-luvulla alttari palautettiin apsiksen puolelta pääkuoriin lähemmäksi kirkkosalia. Parvet poistettiin lopullisesti ja penkit, saarnastuoli sekä alttarikaiteet uusittiin. Sisustuksen suunnitteli arkkitehti Pirkko Stenroos ja tekstiilit Vuokko Nurmesniemi.
Show More
Kirkkomaa

 

Liedosta tunnetaan yksi tiilistä muurattu hautaholvi 1600-luvulta, mahdollisesti lattian alla on ollut myös hirsistä salvottuja hautakammiota. Säätyläisiä, suurtilallisia ja pappeja haudattiin kalleimmille paikoille kirkon itäpäähän. Halvimmat paikat sijaitsivat kirkon länsipäässä ja asehuoneen lattian alla. Kirkon lattian alle hautaaminen jatkui vuoteen 1806 asti, jolloin kirkkoon tehtiin kiinteä lautalattia. Tämän jälkeen haudattiin ainoastaan kirkkomaalle. Kirkkoa ympäröinyt melkein pyöreä kirkkotarha alkoi täyttyä nopeasti. Ensin sitä laajennettiin kellotapuliin kiinni siirtämällä kirkon ja tapulin välistä kulkenut maantie tapulin eteläpuolelle. Hautausmaata laajennettiin vielä uudestaan, mutta se kävi jo samalla vuosisadalla niin ahtaaksi, että vuonna 1890 käyttöön otettiin kilometrin päässä pappilan takana sijaitseva uusi hautausmaa eli Viinamäen hautausmaa. Kirkkomaan laajennuksen jälkeen vuonna 1907 hautaukset siirtyivät takaisin vanhalle hautausmaalle.

Hautausmaata on laajennettu useisiin suuntiin.
Karjalaan jääneiden muistomerkki on kirkon seinän vierellä lähellä sankarihautaa. Muistomerkin pystyttivät Liedon karjalaiset vuonna 1954.
Sankarihautoihin on Liedossa haudattu 77 vainajaa. Yrjö Liipolan suunnittelema muistomerkki on vuodelta 1948.
Muualle haudattujen muistomerkki löytyy jokirannasta.
Vuoden 1918 sodassa vakaumuksensa puolesta kaatuneitten eli punaisten hautamuistomerkissä on 71 nimeä. Tiedossa on 84 vainajan kuolintapa. Arviolta vuoden 1918 sodassa menehtyi yhteensä noin 90 lietolaista. Heistä kuusi oli naisia.
Show More
Keisvuoren hautausmaa

Kulttuuriympäristökohde nro 10

Keisvuoren hautausmaalle on noin puolen kilometrin matka Liedon kirkosta Kirkkotietä Auraan päin. Nimensä mukaisesti hautausmaa sijaitsee Keisvuoren kupeessa. Metsien ympäröimä puistomainen hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1992. Nykyisin Liedossa haudataan pääasiassa Keisvuoren hautausmaalle. Kirkkomaalle voidaan haudata uurnia tai sukuhautaan arkkuja.

Keisvuoren kellotornissa on kolme kelloa, joihin on kirjoitettu raamatunlauseet: "Kylvetään katoavana, nousee katoamattomana." (1.Kor. 15:42.), "Kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana." (1.Kor. 15:43.), "Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti." (Ps. 73:26, psalmi 73, jae 26.) Raamatunlauseet kertovat hautausmaan sanomasta. Niiden kuvakieli liittyy maanviljelykseen ja kallion lujuuteen. Lauseet viittaavat Lietoon vahvana maatalouspitäjänä. Psalmissa puhuttiin puolestaan kalliosta. Nimi Pietari tulee sanasta petra, joka tarkoittaa kalliota, joten psalmin säkeessä on yhtymäkohta Liedon Pyhän Pietarin kirkkoon ja näin Liedon seurakunnan historiaan.

 

Keisvuoren hautausmaalla kelloja soitetaan saattokelloina. Soitto aloitetaan, kun hautajaissaatto lähtee liikkeelle portilta. Lapsille, naisille ja miehille aloitetaan soitto eri kelloilla. Hautaan laskemisen jälkeen soitetaan lyhyt päätössoitto. Saattokellojen sanomaa kuvaa vanha suomalainen sanonta: ”Tuokaa tänne, tääl on tallel, taivaan salis, pyhäin paris”.

 
Ilmakuvassa näkyy Keisvuoren hautausmaan lisäksi yläreunan lähellä kuusiaidan ympäröimä Viinamäen hautausmaa.
Keisvuoren hautausmaan tunnusmerkiksi on rakennettu kellotapuli, jonka on suunnitellut arkkitehti Juhani Saarelainen. Kellotorni on rakennettu teräksestä ja sen korkeus on noin seitsemän metriä.
Keisvuoren hautausmaalla on perinteisiä arkkuhautausosastoja sekä niiden lisäksi uurnahautausosasto (kuvan takaosassa, jossa hautapaikat ovat arkkuhautoja tiiviimmin).
Muistolehdossa on Golgatan kolmea ristiä symboloiva muistomerkki. Muistolehtoon tuhka voidaan kätkeä nimettömänä tai kaivertaa vainajan nimi sille varattuun laattaan.
Syksyllä 2006 uurnahautojen läheisyyteenKeisvuoren hautausmaalle pystytettiin muualle haudattujen muistomerki, jonka suunnitteli Liedon seurakunnan silloinen hautausmaanhoitaja Tiina Pekkala.
Show More
 
Viinamäen hautausmaa

Kulttuuriympäristökohde nro 11

 

Viinamäen hautausmaa sijaitsee noin kilometrin päässä Liedon kirkosta Pappilanpolun varrella. Jos Viinamäkeen saapuu autolla, kannattaa auto pysäköidä Keisvuoren hautausmaan takana sijaitsevalle pysäköintipaikalle, jonne ajetaan Piispalantien kautta.

Viinamäen hautausmaata kunnostettiin leikkaushuoneen purkamisen jälkeen tekemällä sinne kiviset veräjäntolpat ja rautaveräjät sekä uusi tie nykyisestä portista suoraan maantielle.
Muistomerkit poistettiin Viinamäeltä kirkkoneuvoston päätöksellä vuonna 1997. Suurin osa kivistä oli tuolloin poikki tai puuttui kokonaan ja rautaristit oli töhritty maalilla.
Nykyisin Viinamäki on puistomainen istutuksineen ja levähdyspenkkeineen.
Show More

Viinamäen hautausmaa oli käytössä vuodesta 1890 vuoteen 1907. Hautausmaa perustettiin, koska vuoteen 1888 mennessä kirkon ympärillä olevan hautausmaan tila oli käytetty loppuun eikä senaatilta saatu lupaa alueen laajentamiseen.

 

Uudeksi hautausmaaksi lohkaistiin pappilan takana sijaitsevasta Kyöstilän ja Pappilan maihin kuuluvasta rinteestä noin hehtaarin kokoinen alue. Sieltä siirrettiin pois 50 vuotta aikaisemmin perustettu Kyöstilän talon torppa sekä Pappilan tilan mailla sijainnut kirkonvartija Kustaa Kinellin verovapaa torppa. Hautausmaaksi lohkaistusta tontista vain osa otettiin hautausmaakäyttöön syksyllä 1890, muu alue säilyi maanviljelyskäytössä. Viinamäen maaperä tiedettiin etukäteen kosteaksi, mutta ongelman arveltiin ratkeavan ojittamisella sekä ajamalla riittävästi santaa hautausmaalle.

 

Keskelle uuden hautausmaan alarajaa rakennettiin hirsinen leikkaushuone (ruumiinavaushuone) ja kalustohuone umpinaisen kivijalan päälle. Alle tehtiin kivikellari ilman holvia ja katteeksi valittiin päre. Kun hautausmaan käytöstä luovuttiin, jätti kirkonkokous leikkaushuonerakennuksen kohtalon kunnan päätettäväksi, koska se oli aikoinaan rakennettu yhdessä kunnan kanssa. Leikkaushuone kunnostettiin ja se oli käytössä vuoteen 1935 asti, jolloin nykyisin käytössä oleva vainajienhuone valmistui Liedon kirkon hautausmaan pohjoisosaan. Tämän jälkeen leikkaushuoneen rakennus rapistui käyttämättömänä. Huhtikuussa 1937 se päätettiin purkaa ja käyttää hirret Loukinaisten piirin alakansakoulun rakentamiseen.

 

Nimi "Viinamäki" on hautausmaata vanhempi ja tulee ilmeisesti paikalla sijainneesta Kyöstilän talon Wiinamäen torpasta.

Kun hautausmaa oli käytössä, siitä mainitaan asiakirjoissa ainoastaan nimellä ”uusi hautausmaa”. Nimitystä "Wiinamäen hautausmaa" käytetään ensimmäistä kertaa kirkonkokouksessa vasta muutama vuosi sen jälkeen kun alueen käytöstä hautausmaana on luovuttu eli vuonna 1912.

Leikkaushuoneesta on muistona kivijalan rauniot hautausmaan kuusiaidan ulkopuolella.
Raunioiden dokumentointi ja puhdistaminen tehtiin loppukesästä 2014.
Mukana dokumentoinnissa oli Liedon museon työntekijöiden lisäksi useita vapaaehtoisia.
Show More
 
Liedon suden ampumispaikka

Kulttuuriympäristökohde nro 12

Parmaharjulla on metsässä pienessä luonnonkivessä muistolaatta kertomassa paikasta, jossa Oskari Helme ampui suden marraskuussa 1921.
"Liedon viimeinen susi" on täytettynä Turun yliopiston eläinmuseossa.

Suden on täyttänyt kuvanveistäjä Jussi Mäntynen.

 

Sudet olivat yleisiä Varsinais-Suomessa vielä 1800-luvulla, ja niiden hävittämiseksi oli laeissa ja jahtisäännöissä annettu määräyksiä.

Petojen kysiin ilmoitettiin Liedossa 1830-luvulla joutuneen vuosittain hevosen, 3 - 4 lehmää ja 15 lammasta. Korotettua tapporahaa maksettiin vielä alkuvuonna 1882, vaikka valtiovallan toimin oli petokantaa jo

onnistettu harventamaan, eikä petoja Liedossa enää tavattu.

 
Ensimmäisen evakkoon lähdön muistomerkki

Kulttuuriympäristökohde nro 15

Karjalaisten evakkoon lähtemisen muistomerkki on Tarvasjoen Hyvinvointikeskuksen pihalla (Hämeen Härkätie 610).

Ensimmäiset evakot saapuivat Tarvasjoelle joulunalusviikolla 1939 pääosin Äyräpäästä. Karjalaiset majoitettiin ensisijaisesti talojen päärakennusten lämmitettäviin tiloihin, leivintupiin, sivurakennuksiin ja rengintupiin. Evakoiden jälkeen saapui vielä karjaa, jonka sijoittaminen oli siirtoväkeä vaikeampaa, mutta lopulta kaikille löytyi paikka katon alta.


Muistokiven lahjoitti Tarvasjoen kunnalle Tarvasjoen karjalaiset ry. 21.11.1999, jolloin tuli kuluneeksi 60 vuotta ensimmäisestä evakkoon lähdöstä talvisodan kynnyksellä.
 

 
Tarvasjoen kirkko ja hautausmaa

Kulttuuriympäristökohde nro 14

 

Kyröntien varrella sijaitseva Tarvasjoen kirkko on kolmas samalla paikalla oleva kirkko. Puukirkko valmistui alkukesästä 1779 suunnittelijanaan ja rakentajanaan turkulainen kirvesmies Mikkeli Hartlin eli Mikael Piimänen (1748 - 1820). Mikael Piimänen oli isänsä Antti Piimäsen (1714 - 1775) tavoin aikansa tunnetuimpia ja arvostetuimpia kirkonrakentajia. Tarvasjoen kirkon rakentamisaikaan Ruotsin valtakunnassa piti kuninkaallisen määräyksen mukaan kirkot rakentaa kivestä. Tarvasjoella tämä todettiin mahdottomaksi, sillä ei omasta eikä lähiseurakunnista löytynyt kiviä kuin kirkon kivijalkaa varten. Asiasta ilmoitettiin tuomiokapitulin kautta kuninkaalle ja kirkko päädyttiin rakentamaan hirrestä kivijalan päälle.

 

Malliltaan kirkko on tyypillinen lounaissuomalainen pitkäkirkko, jossa on länsitorni. Kirkon tornissa on kaksi kelloa. Isompi on peräisin edellisestä kirkosta ja hankittu vuonna 1760, pienempi ostettiin rikkoutuneen kellon tilalle testamenttivaroin vuonna 1937. Pienempää kelloa edelsi myös aluperin edelliseen kirkkoon kuulunut vuonna 1706 hankittu kello. Kirkon molemmin puolin toisiaan vastakkain on runkohuonetta matalammat ja kapeammat kylkiäiset, joista pohjoisen puolella oleva on sakaristo ja etelän puoleinen asehuone. Osa asehuoneesta ja sakaristosta sekä päätytornin torninjalasta on liitetty kirkkosaliin. Näihin tiloihin on rakennettu lehterit.

 

Piimäsen kirkon ulkoseinään vuonna 1795 tekemä pystylaudoitus punamullattiin vuonna 1823. Kirkon sisätilojen remontin jälkeen vuonna 1869 laudoitus muutettiin vaakasuuntaiseksi ja maalattiin keltaiseksi. Kirkon ikkunat suurennettiin nykyiseen mittaansa 1830-luvulla. Kirkon sisätiloihin tehtiin muutoksia useampaan otteeseen 1800- ja 1900-luvulla. Muun muassa ikkunat, ovet ja penkit on uusittu ja holvit vuorattu pitkällä, kapealla paneelilla.  Kuorissa ollut verhomaalaus on poistettu ja alttaritaulua reunustaneen kehyksen tilalle on rakennettu laaja pyörökaari.

Kirkon kuori
ennen vuoden 1916 korjauksia.
Sisätilojen ilme
on nykyään pääosin peräisin Ilmari Launiksen johtamasta korjauksesta vuodelta 1916.
Alttaritauluksi
valmistui vuonna 1921 taiteilija V. Ylisen jäljennös tanskalaisen J. Kronbergin maalauksesta "Kristuksen ylösnouseminen".
Alunperin kirkossa
oli paanukatto, mutta se vaihdettiin peltiseksi vuonna 1892.
Saarnatuoli vuodelta 1746
on peräisin vanhasta kirkosta. Saarnatuolin nykyinen väri ja ulkoasu on lähellä alkuperäistä.
Show More
Hautausmaa

 

Vanhan kirkon aikana varsinkin rikkaimpia vainajia oli haudattu kirkon lattian alle. Uuden kirkon myötä tapa kiellettiin, jolloin  kirkkotarhaa piti laajentaa. Kirkkotarhan ympärille rakennettiin aita ja kolme porttirakennusta kivestä. Porttihuoneisiin tehtiin päädyt laudoista ja paanukatot, myös aita on ollut katettu laudoilla. Kirkon koillispuolella kirkkotarhan aidan vieressä ollut Seppälän kylän muurihauta poistettiin hautausmaan laajennuksen yhteydessä vuonna 1864, samoin kuin porttihuoneet. Puuveräjät korvattiin kivipilareiden väliin asennetuilla valurautaisilla porteilla. Kirkkoa ympäröivät Kirkonkylän Uudentalon maat, joten laajetessaan kirkkotarha levittäytyi tilan maille - seurakunta lunastikin alueen 1800-luvun lopulla.

Hautausmaan uusimmassa osassa on sekä arkku- että uurnahautaosastot, muistolehto ja tunnustukseton hauta-alue. Kiviaidan rakentamiseksi saatiin seurakuntalaisilta lahjoituksena vanhoja rakennusten peruskiviä. 

Hautausmaata laajennettiin
Kyröntien alapuolelle vuonna 1913. Alunperin alue ympäröitiin lankkuaidalla, sitten kuusiaidalla. Kiviset portinpylväät ja rautaportin uusi hautausmaa sai vuonna 1930.
Sankarihautoihin on haudattu
yhteensä 82 talvi- ja jatkosodissa kaatunutta tarvasjokelaista vainajaa. Määrä vastasi neljää prosenttia paikkakunnan väestöstä. Muistomerkki pystytettiin vuonna 1948.
Tarvasjoen asutuksen muistokivi
paljastettiin 650-vuotisjuhlassa 7.8.1966. Kivessä on kuparilaatta, jossa lukee "1316 - 1966. Menneiden sukupolvien uskoa ja työtä kunnioittaen Tarvasjoen kunta ja seurakunta."
Karjalaan jääneiden
muistokivi on lähellä kirkon seinää.
Muualle haudattujen
muistomerkki on hautausmaan uusimmassa osassa, joka vihittiin käyttöön vuonna 2005.
Show More
Venäläisten sotilaiden hautausmaa

Kulttuuriympäristökohde nro 14

 

 

Tarvasjoella, Hämeen Härkätien varrella Nuortentalo Tarvashovia vastapäätä on Kirkkoveräjänpellon ortodoksinen venäläisten sotilaitten hautausmaa.

Krimin sodan (1854 - 1856) aikaan Tarvasjoen, silloiseen Euran saarnahuonekunnan, alueelle päätettiin sijoitettiin Turun venäläisen sotilaspiirin muonavarikko. Euran Kirkonkylän maille rakennettiin toukokuussa 1855 kaksi kruununmakasiinia, joihin varastoitiin jauhoja ja ryynejä. Myöhemmin kruununmakasiineja rakennettiin vielä kaksi lisää. Muonavarikkoa vartiomaan saapui suuri määrä sotilaita. Euran kautta kulki paljon sotaväkeä ja vankeja, myös sotilasperheiden vaimoja ja lapsia majoitettiin paikkakunnan taloihin.

 

Ensimmäiset tautitapaukset tulivat ilmi paikkakunnalla heinäkuussa 1855. Sotilaiden määrä lisääntyi entisestään, kun marraskuussa suuriruhtinas Alexander Alexandrovitshin Karabeenirykmentin 5. ja 6. pataljoona majoitetiin Euraan ja Marttilaan. Sairaudet levisivät sotilaitten keskuudessa, ja joulukuussa perustettiin Euran kylään venäläinen sotilassairaala. Hoito sairaalassa ei ollut kuitenkaan kovin hyvätasoista ja kuolleisuus oli suuri. Euran seurakunta osti 10 hopearuplalla Nokan maalta alueen venäläistä sotilashautausmaata varten helmikuussa 1856. Jo seuraavassa kuussa hautausmaa oli niin täynnä, että siihen oli nopeasti ajettava lisää santaa.

Krimin sota päättyi 30. maaliskuuta 1856 Pariisin rauhansopimukseen. Euran sotilassairaala siirrettiin Turkuun toukokuussa, ja paikkakunnalle majoitetut venäläisjoukot lähtivät kesäkuun 6. päivänä.

 
Tarvasjoen
seurakunta ja kunta kunnostivat yhdessä sotilashautausmaan Krimin sodan muistojuhlaa varten vuonna 2001.
Sotilaat
ovat saaneet viimeisen leposijansa nimettöminä.
Hautausmaalle
on pystytetty paikan historiasta kertova opastaulu.
Show More
 
Tarvasjoen veteraanikivi

Kulttuuriympäristökohde nro 15

Tarvasjoen veteraanikivi on Kenttätuvan mäellä urheilukentän vieressä (Salomäentie 10).

 

Veteraanikivi pystytettiin kahden kenttätykin väliin vuonna 1989 paikkaan, josta Tarvasjoen reserviläiset yleisen liikekannallepanon kutsumana lähtivät Turkuun lokakuussa 1939, sieltä edelleen lähemmäs itärajaa ja talvisodan sytyttyä rintamalle. Kenttätuvan mäeltä lähtivät myös tarvasjokelaisten miesten pääjoukot jatkosotaan juhannusaattona 1941.  

 

Sodan aikana Kenttätupa ympäristöineen oli vartio- ja Lotta-toiminnan keskus. Lähellä sijaitsevalla Työväentalon talon mäellä oli miehitetty ilmavalvontatorni. Myös sotilaspojat ja lottatytöt kokoontuivat Kenttätuvalla säännöllisesti. Rauhan tultua Tarvasjoen komppania kotiutui Kenttätuvan kautta 14.11.1944. 

 

Halutessasi voit lukea artikkelin Tarvasjoen veteraanikivestä.
 

Liedon museo

Nautelankoskentie 40, 21360 Lieto As.

Puh. 050 593 1692, info(a)liedonmuseo.fi

© 2016 by Lieto museum. Proudly created with Wix.com